Sivut

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Hylätty Hotelli Joutsenranta

Tässä paikassa tuli käytyä viime syksynä ja olin positiivisesti yllättynyt paikan koosta. Kaikkien kuvien ja muiden perusteella olin luullut paikkaa paljon pienemmäksi. Ennen käyntiäkään en tiennyt mitään muuta kuin, että on ollut hotellina ja nyt jälkeepäin lukiessani juttuja tiedän paljon enemmän sen historiasta. 

Hotelliin täytyisi päästä uudestaan koska sielläkäydessä alkoi hämärtyä ja oli lähdettävä eikä aikaa jäännyt kiertämiseen niin paljoo. Vaikka hotelli on todella huonoon kuntoon päässy olisi silti todella hieno nähdä se vielä uusiokäytössä joko hotellina tai jossain muussa käytössä.

Joutsenranta alunperin rakennettiin vuonna 1958 B-mielisairaalaksi ja toimi 1980- luvun loppuun saakka. 1989 Lappeenrantalainen mies osti mielisairaalan Joutsenon kunnalta hotellikäyttöön. Laman vuoksi hän joutui kuitenkin luopumaan hotellista vuonna 1991 jonka jälkeen rakennus jäi vailla toimintaa.
 Vuonna 2000 rakennuksen omisti venäläiset jotka pitivät hotellitoimintaa vuoteen 2004 asti huonolla menestyksellä. vuoden 2004 jälkeen rakennus on ollut tyhjillään ja monella eri omistajalla, mutta kukaan heistä ei ole kunnostanut joutsenrantaa millään tapaan. Monessa kirjotuksessa on sanottu että hotellilla on ollu myös osuutta rahanpesuun.

Tämänhetkinen tilanne hotellilla on kauheaa katseltavaa paikat hajotettu ja mitään ei ole tallella. Joutsenranta on tällähetkellä myynnissä Ovikoodi sivustolla ja hintapyynti on  690 000,00 €
myynti ilmoituksen voi myös nähdä tuolta sivustolta https://www.ovikoodi.fi/myytavat-asunnot/kohde/48623/

Kuvat ei myöskään tulleet haluamassani järjestyksessä joten ne ovat miten sattuu ja kuvia on todella paljon. 

Näkymä hotellin sisäpihalle. Alhaalla oli myös baari sekä saunatilat

Päärakennus

Baari ja ravintola tila

Yksi huone oli täynnä tekstejä ja kuvia


Baarin ja ravintolan tiski


Hotellikäytävää

Mahdollisuus oli myös auton korjaamiselle

Päärakennus ja parkkipaikat hotellin sisäpihalla


Rantaan mentäessä oli hieno ruoanlaitto paikka


Toinen majoitus rakennus

Hotellille ohjaavan tien lipputangot


Hotellin päärakennus ja sisäänkäynti
Respan vieressä jonkinlainen baari
 
Hotellin respa





lauantai 9. huhtikuuta 2016

Saksan matka

Päätettiin viimeviikolla äidin kanssa lähteä minilomalle, kun äidilläni oli viikon loma tälläviikolla. Lähdimme Berliiniin tiistai aamuna 5.4 ja tulimme torstai illalla 7.4 takaisin. Itse jouduin maksamaan  matkan joka oli noi reilu 200e mutta oli sen arvoinen matka ja käyttörahaa sain tutuiltani. Aika kului nopeasti ja tuli nähtyä paljon vanhaa ja uutta.

Ensimmäinen päivä meni kierrellessä vanhaa tempelhofin lentokenttää joka on nykyään avoin puisto kaikille, mutta päärakennukseen järjestettiin vain saksan kielellä opastuskierroksi. Tempelhofin lentokenttä otettiin käyttöön vuonna 1923 ja lakkautettiin lokakuussa 2008. Lentokentän lentokonehalli ja terminaalirakennus on 1 230 metriä pitkä ja kuuluu Euroopan pisimpien rakennusten joukkoon. 
Kävimme myös itä- berliinissä sijaitsevassa vanhassa huvipuistossa  nimeltä Spree park, joka on varmaan tuttu monelle muulle UE harrastajalle. Huvipuisto avattiin vuonna 1969 ja toimi sillon nimeltään kulturpark Plänterwald. Berliinin muurin kaaduttua vuonna 1989 huvipuiston osti witten perhe ja nimi muutettiin Spreeparkiksi. Huvipuistossa kävijöitä vuodessa oli noin 1.5miljoonaa. 1990 luvun lopussa kävijämäärä romahti ja puisto suljettiin vuonna 2001. Witten perhe muutti Peruun ja ottivat 6 huvipuistolaitetta mukaansa, jolloin he perustivat Perun pääkaupunkiin Limaan uuden huvipuiston. Muut laitteet jäivät Spreeparkkiin. 

Toinen päivä meni vain kauppoja kierrellessä jolloin tuli ostettua paljon vaatteita, eikä oikeestaan toisesta päivästä ole sen enempää kerrottavaa. 

Viimeisenä päivänä jolloin lähdimme kotiin ei ollut paljon aikaa kierrellä, mutta kävimme katsomassa berliinin muuria ja palauttamassa muutamat liian pienet vaatteet. Berliinin muurille saavuttaessa olin vähän pettynyt kun muurista noin metri eteenpäin oli laitettu rauta aita, jotta ihmiset eivät pääsisi koskemaan ja pilaamaan muuria. Muurilla oli myös työmiehiä putsaamassa muuria graffiteista. Mutta olen tyytyväinen kun viime vuonna pääsin näkemään muurin aivan läheltä eikä aitoja ollut.
Alapuolella on paljon kuvia reissulta.

Tempelhofin lentokentän jonkinlainen junarata


Lentokentän kiitorata





Lentokentän päärakennus



Spreeparkin lipunmyynti

Kahvikupit spreeparkissa

Maailmanpyörä spreepark


Spreeparkin lasten juna-asema


Berliinin muuri


Berliinin muuri

Berliini muuri

Berliini muuri



Berliinin muuria ylittäneet ammuttujen lukumäärät ruusuina
-viivi